Siikajoki on Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva itsenäinen vireä meren ja joen kunta, joka tarjoaa alati uusia elämyksiä. Asukkaita meillä on noin 4800. Siikajoki on osaavien ihmisten kunta. Toteutamme palvelujen kehittämistä hyvällä suunnittelulla ja hyvällä johtamisella. Meille työssään viihtyvä henkilöstö on keskeisin voimavaramme.
Haluatko asua luonnosta nauttien, hyvien kulkuyhteyksien varrella palveluista tinkimättä?
KUNNANJOHTAJANA toimit kunnan ylimpänä viranhaltijana ja vastaat kunnan toiminnasta sekä kehittämisestä yhdessä viranhaltijoiden, kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen kanssa. Olet Siikajoen keulakuva, näkyvä, kiinnostunut, kuunteleva sekä läsnä oleva johtaja kuntalaisten, henkilöstön ja muiden sidosryhmien suuntaan. Sinulla on vastuullasi johtaa ja kehittää kunnan toimintaa sekä taloutta strategisten tavoitteiden mukaisesti.
Edellytämme tulevalta kunnanjohtajaltamme ylempää korkeakoulututkintoa ja kokemusta hallinnollisista ja kehittämistehtävistä. Eduksi voidaan katsoa hyvä kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus. Käytännön kokemus johtotehtävistä, kunta-alan ja elinkeinoelämän tuntemus sekä kehittämismyönteisyys luovat pohjan onnistumiselle työssäsi.
Kunnanjohtajana olet:
• Osallistava ja vuorovaikutteinen johtaja
• Mahdollistamassa muiden onnistumisen työssään
• Kehitysmyönteinen ja omaat valmiudet edistää muutosta positiivisessa hengessä henkilöstön, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten kanssa
• Vahva verkostoituja - luot ja ylläpidät verkostoja
• Näkemyksellinen ja uudistava
• Kiinnostunut ja sitoutunut Siikajoen kuntaan ja sen kehittämiseen
Työnantajana toimimme tasa-arvoisesti ja joustavasti. Panostamme henkilöstömme kehittämiseen, viihtyvyyteen ja tarjoamme kattavat työsuhde-edut, mm. Smartum-edun ja laajan työterveyshuollon. Tule rakentamaan kanssamme tulevaisuuden Siikajokea!
Pyydämme toimittamaan hakemukset palkkatoivomuksineen Kuntarekryn kautta tästä linkistä keskiviikkoon 2.10.2024 klo 12:00 mennessä. Kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi, aloitusaika sopimuksen mukaan. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun kanssa tehdään johtajasopimus. Haastattelut pidetään 15.10.2024 Siikajoella ja valinnassa hyödynnetään ulkoista henkilöarviointia. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.
Lisätietoja tehtävästä antavat:
Riitta-Liisa Salmenkangas, valtuuston pj. puh. 050 567 7200, riitta-liisa.salmenkangas(at)siikajoki.fi
Kauko Lehto, kunnanhallituksen pj, puh. 050 058 5506, kauko.lehto(at)siikajoki.fi
Pertti Severinkangas, kunnanjohtaja, puh. 040 315 6200, pertti.severinkangas(at)siikajoki.fi