Vastaa digitaitokyselyyn www.dvv.fi/digitaitokartoitus

Kyselytutkimuksen avulla selvitetään  suomalaisten digitaitoja ja digipalvelujen käytön sekä sähköisen asioinnin avun tarvetta.  Kysely on tarkoitettu kaikille, myös heille, jotka eivät käytä älylaitteita tai asioi itse sähköisesti. Kyselyyn toivotaan vastauksia monipuolisesti erilaisilta digipalvelujen käyttäjiltä aloittelijoista tehokäyttäjiin. 

 

Kysely on osa valtiovarainministeriön rahoittamaa ja Digi- ja väestötietoviraston toteuttamaa valtakunnallista digituen koordinaatiota. Digituen tavoitteena on varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaaliset taidot sekä mahdollisuus saada apua joustavasti, itselle sopivalla tavalla. Digi- ja väestötietovirasto vastaa digituen valtakunnallisesta kehittämisestä. Kysely on ensimmäinen digitaitojen valtakunnallinen kartoitus, jonka avulla saamme tärkeää tietoa digituen ja digipalvelujen kehittämisen tueksi. 

 

Kyselyyn voi vastata sähköisesti osoitteessa www.dvv.fi/digitaitokartoitus tai paperilomakkeita, joita tulee muun muassa kirjastoihin ja osaan yhteispalvelupisteitä.  Vastauksia kerätään maaliskuun ajan.

 

Ajankohtaista

Siikajoen kunnan tiedote 08.04. kello 13

Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on nyt... Lue lisää

Kuntien jakama yksinyrittäjien tuki on tulossa mahdollisesti jo ennen pääsiäistä. Tuen suuruus on 2 000 euroa ja se on tarkoitettu koronaviruksen... Lue lisää

Siikajoen kunnan tiedote 02.04. kello 16

Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on nyt... Lue lisää

Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen toiminta-avustukset 2020

Siikajoen kunnan järjestöavustusten haku siirtyy.

Perinteinen hakuaika on... Lue lisää