Venetsialaiset juhlistavat elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävää veneily- ja
mökkeilykauden päättymistä. Venetsialaisia on juhlittu iltojen pimetessä muun
muassa nuotioiden ääressä ja osalla juhlaan on kuulunut myös ilotulituksia.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos on aiempina vuosina sallinut päätöksellään yksityisen
ilotulituksen venetsialaisten aikaan ilman erillistä ilmoitusta pelastusviranomaiselle
taajama-alueiden ulkopuolella vesistöjen välittömässä läheisyydessä. Valitettavasti
ilotulitteiden käyttäjät eivät ole noudattaneet vapautuspäätöksen ehtoja vaan yleisenä
havaintona on ollut, että ilotulitteiden käyttöä on ollut yhä enenevissä määrin taajamissa
ja taajamien ulkopuolella muualla kuin ranta-alueilla sekä sallittua aikaa ei myöskään ole
noudatettu. Venetsialaisten aikainen ilotulitus on lisännyt varsinkin taajamissa ja
kaupunkialueilla häiriökäyttäytymistä sekä negatiivista palautetta alueen asukkailta.
Pelastuslaitos harkitsee vakavasti, että vuodesta 2026 eteenpäin pelastusviranomainen
ei tule tekemään venetsialaisviikonlopulle kemikaaliturvallisuuslain 390/2005 92 §:n
mukaista päätöstä, jossa sallitaan tiettyinä aikoina ilotulitteiden käyttö ilman
pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta.
Jatkossa tämä tarkoittaisi sitä, että ilotulittajan tulee tehdä kemikaaliturvallisuuslain
390/2005 91§:n 3 mom. mukainen ilmoitus pelastusviranomaiselle vähintään 5
vuorokautta ennen käyttöä. Ilmoituksen käsittelystä ja päätöksestä ilotulitteiden käytöstä
muuna kuin asetuksessa sallittuna aikana (31.12. klo 18 – 1.1. klo 2) peritään Pohjois-
Pohjanmaan hyvinvointialueen hyväksytyn vuoden 2026 hinnaston mukaisesti 66,96 €:n
maksu. Ilmoituksen ilotulitteiden yksityisestä käytöstä tulee tehdä Pohjois-Pohjanmaan
pelastuslaitoksen sivuilla osoitteessa https://pelastustoimi.fi/pohjois-pohjanmaa/
Pelastuslaitos on avannut kyselyn, jossa on mahdollista kertoa mielipiteensä
Venetsialaisten ilotulitukseen liittyvistä järjestelyistä. Kysely löytyy osoitteesta
https://link.webropolsurveys.com/S/BFB3F8A0ADB04FB3
Kysely on auki sunnuntaihin 14.6.2026 saakka.