Tuulikki Korhonen kertoo näyttelystään: "Näyttelyni on koottu kesään liittyvistä asioista, kesän odotuksesta ja menneiden kesien muistoista. Niistä asioista, jotka tarkoittavat minulle kesää. Ne asiat liittyvät enimmäkseen luontoon, väreihin ja elon kiertokulkuun, kuten kevään linnut, alkukesän kasvukausi, kukkaniityt, joki korentoineen, kesäyöt valoineen, elokuun aamu-usvat ja metsän hämärä viileys.
Näyttelyn työt ovat maalauksia ja grafiikkaa, monotypioita. Pieniä muistojen pirskahduksia ja tunnelmapaloja. Hyvällä mielellä tehtyjä tuottamaan iloa ja ajatuksia kesästä."
Tuulikki Korhosen yksityisnäyttely Ruukin pääkirjastossa on osa näyttelysarjaa, jonka Oulun Taiteilijaseura -63 ry. järjestää Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa vuosina 2025-2026 yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Mukana on 28 kuntaa ja taiteilijaa.
Oulun Taiteilijaseura on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa työskentelevien kuvataiteilijoiden ammattijärjestö ja näyttelyiden taiteilijat ovat seuran jäseniä. Näyttelyissä esillä olevia teoksia voi hankkia omaksi paikalliseen taiteeseen erikoistuneesta Arto taidelainaamosta. Arto sijaitsee Oulussa, mutta näyttelyn aikana lainatut ja ostetut teokset toimitamme Ruukkiin näyttelyn päättyessä. Tarjolla on lähes 2000 teoksen valikoima 120 paikalliselta taiteiijalta Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta.
Oulun Taiteilijaseura on saanut näyttelyiden järjestämiseen avustuksen Uudet klassikot -rahastolta.
Lisätietoja:
www.artoulu.fi