Anne-mari Kivimäki - Soiva luento: Kotiin -muistoja ja lauluja

Musiikki
Päättyy
Tapahtumapaikka
Ruukin pääkirjasto
Järjestäjä
Siikajoen kulttuuripalvelut
Yhteyshenkilön nimi
Tuula Kuoppamäki
Yhteyshenkilön puhelin
040-3156302
Anne-mari Kivimäki - Soiva luento: Kotiin -muistoja ja lauluja

Säveltäjä, musiikin tohtori Anne-Mari Kivimäki soittaa sielunmaisemia Karjalan tanssimailta ja kertoo toimittamastaan Kotiin – muistoja ja lauluja -kirjasta, joka julkaistiin kesäkuussa 2024. Haitaritrancen lisäksi kuullaan äänimaisemia, arkistoäänitteitä ja yhteislauluja.

Kivimäki voitti Vuoden artisti -palkinnon Etnogaalassa 2017. Hänen Lakkautettu kylä -albuminsa (2015) on kerännyt palkintoja ja ehdokkuuksia niin Suomessa kuin Saksassakin, ja siihen liittyvä konserttisarja on saanut ylistäviä viiden tähden arvioita. Vuonna 2025 Karjalan Liitto myönsi hänelle Elmi Tsokkisen mitalin karjalaisen kulttuuriperinnön vaalimisesta ja hänen Kotiin-albuminsa sai Emma-ehdokkuuden. Kivimäki on Suistamon Sähkö -yhtyeen perustaja, joka pumppaa haitarilla energiaa etnotamppaukseen. Hän toimii myös Folk Extremen taiteellisena johtajana. 

Kuva by Hanna Koikkalainen

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

huhtikuu 2026

Ma Ti Ke To Pe La Su
30
 
31
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
1
 
2
 
3
 
Opintie 3, 92400 Ruukki