Ylioppilasjuhla kevään 2020 ylioppilaille

Lukio_logo.JPG

Paikallinen mahdollisesti paheneva epidemiatilanne huomioiden peruimme lauantaille 29.8.2020 suunnitellut ylioppilasjuhlat. Kutsumme kevään 2020 ylioppilaat kuluvana syksynä ylioppilaaksi kirjoittavien kanssa yhteiseen juhlaan. Juhlapäivä on perjantaina 4.12.2020, klo 16.00. Toivotaan, että tuolloin juhlat voidaan alueellamme järjestää turvallisesti.

Näin lyhyellä aikataululla etäjuhlan järjestäminen striimaamalla olisi ollut hyvin vaikeaa, eikä keväällä tehdyn kyselyn perusteella etäjuhla saanut kannatusta. Välttääksemme kuitenkin 4.12.20 viimeiseen asti juhlien perumisen organisoimme tuolloin vaihtoehtoisena tapana juhlien striimauksen.

Siikajoen lukion rehtori

Juha Vaara

 

 

Aluehallintovirastot ovat antaneet määräyksen, jossa kielletään tartuntatautilain 58§ 1 momentin nojalla kuntien kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Määräys on voimassa 1.9.2020-30.9.2020.

Koronan esiintyvyys on noussut Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella ja taudille altistumisia on tapahtunut. Hyvinvointikuntayhtymän tiedotteen mukaan alueella on erityinen riski osallistua sisätiloissa tapahtuviin massatapahtumiin. 

Siikajoen kunnan johtoryhmä on päättänyt, että koululla järjestettäväksi sovittu ylioppilasjuhla 29.8.2020 perutaan.