Koronavirustiedote 17.04.2020

Siikajoen kunnan tiedote 17.04. kello 15

Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on nyt tärkeää myös terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä. Vältä siis ihmisjoukkoja ja tungoksia ja pidä vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin, myös kassajonossa. Äläkä matkusta kotimaassa kauppaa kauemmas.

  • Tartuntariskiä voi myös alentaa huolehtimalla käsi- ja yskimishygieniasta.
  • Pese kädet vedellä ja saippualla usein ja huolellisesti, ainakin 20 sekunnin ajan.
  • Käytä alkoholipohjaista käsihuuhdetta, jos et voi pestä käsiäsi.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.  
  • Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yksi tai aivasta hihaan, älä käsiisi.

Suomen hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. toukokuuta 2020 asti.

Poikkeusolojen johtoryhmä päivitti 17.04. koronavirukseen liittyvät varautumisohjeet kuntalaisille seuraavasti:

Koronaepidemian vaikutuksista kunnan palveluihin löydät ajantasaista tietoa osoitteesta www.siikajoki.fi.

Siikajoen kunnassa suljetaan ja perutaan seuraavat toiminnot keskiviikosta 18.3. alkaen:

  • Ikäihmisten päivätoiminta
  • Nuorisotilat, nuorisotoimen ryhmätoiminnot ja tapahtumat
  • Työpajatoiminta
  • Kirjastot
  • Liikuntapaikat on suljettu lukuunottamatta ulkoliikuntapaikat
  • Kansalaisopiston kaikki kurssit on peruttu
  • Kaikki kunnan liikuntatoimen ja kulttuuritoimen järjestämät tapahtumat
  • Vierailut riskiryhmien palveluyksiköissä on kielletty 17.3.2020 alkaen.
  • Kunnanvirasto on suljettu ja suurin osa henkilöstöstä on etätyössä. Asiointi kuntaan tapahtuu puhelimitse tai sähköpostilla klo 09-15 välisenä aikana. Siikajoen kunnan neuvonta: puh. 040 3156 299. Sähköposti: kunnanvirasto [at] siikajoki.fi. Jos asiointi henkilökohtaisesti on välttämätöntä, siitä on sovittava etukäteen ajanvarauksella. Ajan voi varata siltä henkilöltä, jota tapaaminen koskee. Yhteystietoja voitte tiedustella kunnan neuvonnasta tai sähköpostilla kunnanvirasto [at] siikajoki.fi.  

Julkiset kokoontumiset

Julkiset kokoontumiset toivotaan hallituksen ohjeistuksen mukaan perumaan, ja oleskelua julkisilla paikoilla ja erilaisissa kokoontumistiloissa tulee välttää. Tämä koskee myös järjestöjen, seurojen ja seurakuntien kokoontumisia.

Koulut ja varhaiskasvatus:

Siikajoen kunnan peruskoulujen lähiopetus on keskeytetty 18.3. alkaen ja oppilaat ovat siirtyneet etäopetukseen. Lähiopetusta annetaan esiopetuksen oppilaille sekä perusopetuksen 1-3 vuosiluokkien oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille tarvittaessa. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti lähiopetusta järjestetään ainoastaan edellä mainituille ryhmille. Kunnilla ei ole mahdollisuutta poiketa tästä järjestelystä.

Etäopetuksessa opiskeleville oppilaille on mahdollistettu kouluruokailu siten, että vanhemmat noutavat ruoka-annokset kouluilta. Tähän on ollut erillinen ilmoittautuminen Wilman kautta. Lähiopetuksessa opiskelevat oppilaat ruokailevat koululla.

Varhaiskasvatuksen yksiköt pidetään toiminnassa. Näin turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan huoltajille työssäkäynti.

Valtioneuvosto suosittaa, että huoltajat, joilla on mahdollista pitää lapset kotona, tekevät niin. Mikäli näin ei ole mahdollista toimia, terveen lapsen voi viedä varhaiskasvatukseen ennalta sovitun hoitovarauksen mukaisesti.

Kirjastopalvelut

OUTI-kirjastojen verkkokirjasto ja eKirjasto osoitteessa outi.finna.fi ovat auki kellon ympäri. OUTI-verkkokirjastossa voi muun muassa uusia lainansa, maksaa kirjastomaksuja ja hallinnoida varauksia.

eKirjastosta löytyy e-kirjojen ja e-äänikirjojen lisäksi e-lehtiä, musiikkia, dokumentteja ja elokuvia. Palveluihin kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla.

OUTI-verkkokirjaston ja e-aineistojen käyttöön tarvittavan PIN-koodin saa OUTI-verkkokirjaston Unohditko PIN-koodisi -linkin avulla asiakastietoihin kirjattuun sähköpostiosoitteeseen.

Lapsiperheiden palveluohjaus:

Kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa, ota ensisijaisesti yhteyttä lapsiperheiden palveluohjauksen numeroon 040 135 8125 ma-pe klo 8-11 ja klo 12-15. Puhelinaikoja on laajennettu ajalle 23.3.-30.4.2020.

Valtioneuvoston päätöksellä kotikaranteeniin määrättyjen yli 70-vuotiaiden henkilöiden osalta:

Yli 70-vuotiaita ei palvelujen piirissä-olevia ikäihmisiä ohjataan käyttämään varotoimenpiteitä noudattaen normaaleita palveluita, omaisapua, naapuriapua, kauppojen poikkeavia suunnattuja aukioloaikoja, kauppojen kotiinkuljetuspalveluita jne. Mikäli näitä ei voi hyödyntää, voi ottaa yhteyttä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän palveluohjaukseen puh. 040 135 7880 ma-pe klo 9-15.

Yksinäisyyteen, turvattomuuteen ja muihin pelkotiloihin ohjeita ja apua järjestetään yhteistyössä mm. seurakuntien kanssa. Näissäkin tilanteissa voi ottaa yhteyttä em. ikäihmisten palveluohjauksen numeroon.  

Asiointiapu

Edellisten lisäksi +70- vuotiaat voivat käyttää kauppa, - pankki- ja apteekkiasiointiin Jokiseudun Taksi Oy:n asiointikuljetusta. Tällä palvelulla halutaan mahdollistaa vanhusten turvallinen asiointi tai mahdollisuus saada ostosten kuljetuspalvelut koteihinsa. Kuljetuksessa käytettävät ajoneuvot puhdistetaan asianmukaisesti eri kuljetusten väleissä.

Palvelua tuotetaan eri alueilla ennakkoon sovittuina päivinä ja aikoina seuraavasti:

Tiistaisin Revonlahti - Ruukki

Keskiviikkoisin Siikajoenkylä-Tauvo-Karinkanta

Torstaisin Tuomioja-Tikkakangas-Ruukki

Perjantaisin Luohua-Saarikoski-Paavola-Ruukki

Palvelun sisältö:

Kuljettaja hakee asiakkaan kotiovelta ja saattaa autolle ja sieltä kohteeseen.
Asiointiaika kohteessa on 1,5 tuntia, jonka jälkeen kuljettaja hakee asiakkaan ja huolehtii ostokset kyytiin.

Vaihtoehtoisesti, asiakas voi ennalta sopia kaupan kanssa ostoksistaan ja kauppa pakkaa ja laskuttaa näistä asiakasta, jolloin asiakkaan ei itse välttämättä tarvitse olla mukana, vaan kuljettaa tuo ostokset jokaiselle kotiin saakka.

Asiointikuljetus on kunnan toimesta järjestetty palvelu ja kunta maksaa osan kustannuksista.

Asiakkaan itse maksettava omavastuuosuus on mistä tahansa kunnan alueelta 3,5€/suunta

meno-paluu siis 7€. Veteraaneille omavastuuta ei ole lainkaan.

Reitit ja aikataulut pyritään pitämään järjestelmällisinä ja kokonaisuus toimivana. Jokainen asiakas ilmoittaa suoraan Jokiseudun taksi Oy:lle osallistumisestaan. Näin saadaan suunnitelmallinen kuljetus toteutettua.

Lisätietoja ja osallistumiset numerosta:
045 880 2747/Petri Turunen

Toivomme Siikajokisia kyläyhdistyksiä tai muita Siikajoella toimivia aktiivisia toimijoita ilmoittamaan kuntaan yhteyshenkilönsä sekä tämän yhteystiedot, mikäli kyläyhdistys tai muu kylissä toimiva yhteisö voi tarjota vapaaehtoisapua esimerkiksi asiointiavun tarjoamisessa karanteenissa oleville kuntalaisille. Tiedot voi ilmoittaa ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: kunnanvirasto [at] siikajoki.fi

Siikajoen kunnan uusi Hyvän mielen työntekijä

Siikajoen kunnassa on aloittanut hyvän mielen työntekijänä Virve Aittola. Tällaisina poikkeuksellisina aikoina hyvän mielen työntekijän työpanosta todella tarvitaan. Virve Aittola tulee ottamaan yhteyttä kaikkiin yli 70-vuotiaisiin kuntalaisiin ja keskustelee kuulumisista ja palvelutarpeista.

Jos haluat olla yhteydessä Virveen, tavoitat hänet puhelinnumerosta  050 355 04 15.

Mahdollisista kotikäynneistä ilmoitetaan kun ne ovat taas mahdollisia.

Ateriapalvelut:

Mäkelänrinteen palvelukeskuksessa voi ruokailla ainoastaan talonsisäinen henkilökunta.

Kotipalveluateriat toimivat normaalisti.

Vanhus, joka on heikkokuntoinen eikä pysty itse laittamaan ruokaa, ota yhteys palveluesimies Tuula Riihijärvi puh. 08 – 8495 735.

Tiedottaminen:

Kunnan poikkeusolojen johtoryhmä seuraa aktiivisesti tilannetta sekä erityisesti THL:n, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston sekä Suomen hallituksen tiedottamista tältä osin.

Poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu tilanteen seurannan vuoksi joka päivä tiistaista 17.3. alkaen. Poikkeusolojen johtoryhmä käy tilanteen edellyttämällä tavalla tarpeellista tiedonvaihtoa myös Pelastuslaitoksen kanssa.

Lisätietoja kunnanjohtaja Pertti Severinkangas p. 040 3156 200

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä tiedottaa:  

(www.ras.fi)

päivitetty 17.4.2020 klo 14:40

Miten toimit, jos sinulla on hengitystieinfektion oireita

Jos sinulla tai läheiselläsi on hengitystieinfektion oireita on tärkeää ensisijaisesti pysytellä kotona ja käyttää kuumelääkettä sekä muuta oireenmukaista hoitoa.

Ohjeita kotihoitoon löydät Terveyskylästä.

Voit tehdä itse oirearvioita näillä sivustoilla:

Koronabotti Terveyskylä.fi-sivustolla​ (palvelu ei ole käytettävissä Internet Explorer-selaimella)

Koronavirustaudin oirearvio Omaolo.fi-palvelussa

Jos sinulla on vain lieviä hengitystieoireita ja vaikka epäiletkin koronaa, voit jäädä kotiin sairastamaan.

Kysy tarvittaessa lisäneuvoja puhelimitse. Hyvinvointikuntayhtymän infektiopoliklinikan sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen puhelimitse numerossa 040 1358 530 ma-pe klo 8-20 ja la-su 10-18.

Jos puhelimessa on ruuhkaa, odota rauhassa ja soita uudelleen. Puhelimeen vastaa kaksi sairaanhoitajaa. Palvelussa ei ole käytössä takaisinsoittoa.

Älä tule infektiopoliklinikalle suoraan, näin ehkäiset tautien leviämistä.

Jos saat ohjeen tulla infektiopoliklinikalle, löydät sen seuraamalla keltamustia opasteita, sisäänkäynti S2 (sairaalan takana).

Infektiopoliklinikan ollessa suljettu soita kiireellisissä asioissa OYS:n neuvontanumeroon (call center) 08 315 2655 tai Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän päivystykseen 08 849 4511.

Muistutamme, että vain osa meistä sairastuu koronainfektioon ja suurin osa sairastuneista saa vain lieviä oireita. Vain pieni osa saa vakavia oireita. Suurin riski on monisairailla vanhuksilla ja potilailla, joilla on vastustuskykyä merkittävästi alentavia perussairauksia. Näiden riskiryhmien on erittäin tärkeää noudattaa kotikaranteenia.

Koronanäytteenoton kriteerit Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä

Ulkomailta palaavat

Valtioneuvoston ohjeen mukaisesti ulkomailta palaavat suomalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt ohjataan kahden viikon karanteenia vastaaviin olosuhteisiin.

Vierailukielto palvelukeskuksiin ja osastoille

Palvelukeskusten asukkaiden ja osaston potilaiden suojaamiseksi vierailut yksiköihin on kielletty 17.3.2020 alkaen.

Erityistilanteiden vaatimat vierailut (esim. saattohoito) sovitaan yksikön esimiehen tai vastuuhenkilön kanssa. Yhteydenpidossa käytetään puhelimen suomia mahdollisuuksia.

Valtakunnallinen neuvontapuhelin

Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15. Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta, mutta ei terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

Henkinen ja taloudellinen apu

Hyvinvointikuntayhtymä on avannut henkisen tuen puhelimen (040 135 8539, ma-to klo 13-15) ja perheneuvolan auttavan puhelimen (040 135 8547, ma-pe klo 13-14). Lue lisää tiedotteesta

Eri toimijoilla on tarjolla ohjeita sekä keskusteluapua puhelimitse ja verkossa, katso lisää esimerkiksi TerveyskyläMieli rySPRMannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) , Raahen seurakuntaPyhäjoen seurakunta.

Jos tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin, Kelalta voi hakea perustoimeentulotukea ja kuntayhtymältä täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Kelan sivuilta löytyy ajankohtaista tietioa koronatilanteen vaikutuksista Kelan tukiin.

Muutokset kuntayhtymän palveluissa

Koronavirusepidemia aiheuttaa muutoksia kuntayhtymän toimintaan. Kiireettömiä vastaanottoja on rajoitettu ja peruutuksista ilmoitetaan asiakkaille. Yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse tai NettiRassin kautta.

Tietoa palveluista yli 70-vuotiaille ja riskiryhmille kotona pärjäämisen tueksi

Palveluohjauksen puhelinnumerot

Suun terveydenhuollon kiireettömät hoidot keskeytetään 1.4 -30.4.2020

Henkisen tuen puhelin ja perheneuvolan auttava puhelin avataan 20.4.

Laboratorion näytteenottopisteiden aukioloaikoja vähennetään 20.4.-30.6.

 

Katso myös:

Ajantasaista tietoa koronaviruksesta COVID-19

Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19

Tietoa taudista: COVID-19

 

Yksityiset palvelut

Siikajoen Apteekin tiedote (Siikasavontie 5, 92400 Ruukki):

Me apteekilla palvelemme normaaliin tapaan. Pyydämme kuitenkin huomioimaan muutamia seikkoja: Flunssaoireista kärsivien ei pidä tulla nyt itse apteekkiin, jotta muut asiakkaat ja apteekin henkilökunta välttyvät mahdolliselta koronavirustartunnalta. Flunssaoireita potevien asiakkaiden kannattaa pyytää läheistään hoitamaan apteekkiasiointi puolestaan. Sama koskee ikääntyneitä ja perussairauksia sairastavia. Mikäli lähipiiristä ei löydy asiointiapua, niin toimitamme lääkkeet kotiinkuljetuspalveluna asiakkaalle kotiin. Kotiinkuljetuspalvelun voi tilata soittamalla apteekkiin puh. 08 271 044.

Kannattaa muistaa myös että Paavolan Kotovalinnassa, Siikajoenkylän Salessa, Lumijoen Salessa ja Revonlahden Nesteellä toimivat apteekin palvelupisteet, joista löydät tavallisimmat itsehoitolääkkeet flunssaan ja kipuun.

Reseptilääkkeitä hankittaessa puolesta asioivalla pitää olla mukanaan potilaan Kela-kortti ja tieto noudettavista lääkkeistä. Suomi.fi-palvelussa voi tehdä myös puolesta asioinnin valtuutuksen.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kehottaa malttiin lääkkeitä ostettaessa. Ylisuuria kotivarastoja ei pidä koronaviruksen aiheuttamassa erikoistilanteessakaan hankkia varmuuden vuoksi.

Fimea on myös ohjeistanut apteekkeja toimittamaan toistaiseksi vain yhden pakkauksen itsehoitoon tarkoitettuja kipu- ja kuumelääkkeitä asiakasta kohden.

K-Market Ruukki (Siikasavontie 2, 92400 Ruukki):

Ruukin K-marketista voi tilata kauppaostokset ensisijaisesti sähköpostilla os. katja.korvanen [at] k-market.com. Tilauksen toimituksesta asiakkaalle sovitaan kaupan henkilökunnan kanssa tapauskohtaisesti. Toissijaisesti tilauksen voi tehdä myös puhelimitse tai tekstiviestillä numeroon 050 – 590 5386.

M-Kotovalinta (Paavolantie 16, 92430 Paavola):

M-Kotovalinta toimittaa kaikille kotovalinnan asiakkaille ostokset kotiovelle. Tilauksen voi soittaa kaupalle nro 08276221 tai sähköpostiin tilaukset: kotovalinta [at] gmail.com
Kotiin kuljetuksesta veloitetaan 1€/km, tilaukset jätettävä klo 12 mennessä. Ensisijainen maksutapa pankkikortti.

K-Supermarket Liminganportti:

Kotiinkuljetuspalvelu laajenee jokaiselle arkipäivälle torstaista 19.3 alkaen.

Revonlahden postinumeroalue kuuluu K-Supermarket Liminganportin toimitusalueeseen ja tilaukset tehdään k-ruoka.fi sovelluksen kautta.

Törmälän tila:

Kotiruokatoimitukset kotitalouksiin ja työpaikoille. Lisäksi voit tilata itsetehtyjä sämpylöitä ja pullaa.
Seuraa ilmoitteluamme ja ruokalistoja: https://www.facebook.com/tormalantilasiikajoki/

Kuljetus veloituksetta Siikajoenkylälle ja Lumijoelle. Ruokaa voi sopimuksen mukaan hakea myös suoraan Törmälästä. Toimitukset maksusta myös muualle sopimuksen mukaan. Tilaukset toimitusta edeltävään päivään klo 14.00 mennessä. Pyydämme tekemään tilaukset joko puhelimitse 050-5992058 tai sähköpostilla tormala [at] tormalantila.fi.

Sale Ruukki

Riskiryhmiin kuuluvat henkilöt voivat asioida esimerkiksi aamuisin klo 8-9, jolloin kaupassa on väljempää ja tavaraa on ehditty laittaa jo hyllyyn.

Ajankohtaista

Kirjastojen tilat ja palvelut avautuvat asiakkaille asteittain ja hallitusti. Noudatamme toiminnassa viranomaismääräyksiä. Mahdollisista muutoksista ja... Lue lisää

Oulun poliisilaitos jatkaa lupapalveluissa asioinnin rajoituksia 31.8.2020 saakka koronaviruksen aiheuttaman tartuntariskin johdosta.

... Lue lisää

Siikajoen kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi kielten (englanti, ruotsi) tuntiopettajaa ajalle 31.8.2020-5.6.2021.

Tehtävään voidaan... Lue lisää