Paavola

Paavola on pieni ja idyllinen maalaiskylä luonnonkauniin Siikajoen varrella. Turvallinen ja viihtyisä maisema jokineen ja peltoineen houkuttelee seisahtumaan ja nauttimaan puhtaasta luonnosta ympärillä. Kylän sijainti on oivallinen ja esimerkiksi työssäkäynti alle tunnissa onnistuu oman kunnan lisäksi vaivattomasti useaan suuntaan; Raaheen matkaa on noin 40 kilometriä, Oulaisiin 50 kilometriä, Ouluun 55 kilometriä, Pyhäjoelle 65 kilometriä ja Ylivieskaan 75 kilometriä.

Paavolan kylän kirkonraitti vanhoine rakennuksineen on yksi harvoista kirkonkylistä, joissa maantiehen tukeutuva kylärakenne on selkeästi säilynyt. Keskellä kylää sijaitsee kaunis historiallinen puukirkko, joka on vihitty käyttöön vuonna 1756. Kylällä vallitsee rauhallinen tunnelma, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Maalaiskyläksi toimintaa ja tapahtumia on paljon.

Paavolassa on paljolti yritystoimintaa, ja kylällä toimii monipuolisesti palvelevan K-kyläkaupan lisäksi mm. grilli-kioski, kotiseutumuseo, puutarha ja kirpputori. Kylällä on oma päiväkoti ja ala-aste. Nykyinen kyläkoulu tarjoaa turvallisen ympäristön, johon lasten on hyvä kulkea. Koulun yhteydessä toimii myös kirjasto. Tulevaisuus näyttää kylällä erinomaiselta, sillä Paavolaan rakennetaan uutta koulua, jonka on määrä valmistua vuonna 2023. Uutta koulurakennusta voi ennemminkin kutsua monitoimitaloksi, sillä paljon on tiloihin muutakin toimintaa tulossa. 

Tapahtumista merkittävimmiksi voinee mainita keväällä ja syksyllä kylänraitin täyttävät Paavolan markkinat ja kesäisin viikottain Ruokolahden lavalla järjestettävät lavatanssit. Vuodenvaihteessa Paavolaan kokoonnutaan ihastelemaan yhteistä ilotulitusta. Paljon on myös pienempiä matalan kynnyksen tapahtumia. Toimintaa kuten kerhoja järjestetään lapsista eläkeläisiin esimerkiksi nuorisoseuran ja seurakunnan toimesta. Kylällä on paljon vireää vapaaehtoistoimintaa ja talkoohengessä toimitaan tarpeen vaatiessa edelleen.

Paavolassa voi aistia hyvän yhteishengen ja yhteisöllisyyden tunnelman, jossa ihmiset ovat iloisia ja viihtyvät. Täällä kohtaat aidot jokivarren ihmiset - tervetuloa kyläämme!

Paavolan Nuorisoseura

"Te Paavolan pakanat ja Luohuan luppakorvat, te myöhään kirkkoon tulette ja varhain sieltä lähdette ja menette Pietilän isolle kivelle korttia pelaamaan ja väkiviinaa juomaan!"

– Pappi Mannerströmin syntisten läksytyspuheesta –

Paavolan kylä.jpg